Paluu kotiin? Ensimmäinen vierailu katolisessa kirkossa

16/12/2025 astuin ensimmäistä kertaa sisään katoliseen kirkkoon. Helsingissä, lähellä rannikkoa sijaitseva Pyhän Henrikin katedraali on kaunis näky. Hypätessäni pois raitiovaunusta ja lähestyessäni kirkkoa, huomasin heti jotain sellaista, mitä suomalaisten protestanttisten kirkkojen ulkopuolella ei yleensä näe: patsaita.

Pääoven yläpuolella oli kolme miespatsasta. Veikkasin heidän olevan kaksi apostolia sekä Pyhä Henrik, jolle kirkko on omistettu. Onhan Piispa Henrik sentään Suomen suojeluspyhimys. Sisään astuessani muistin asioita, joita olin oppinut katolisista traditioista lukiessani. Kastoin sormeni vihkiveteen kirkkosaliin astuessani, tein ristinmerkin ja istuin alas. Ensimmäisellä kerralla olin liian ujo polvistumaan (genuflektio), mutta puhutaan siitä myöhemmin lisää.

Istuessani siellä rukoilemassa ruusukkoa ja keskittymässä Kristukseen, kirkkoon tuli myös muita ihmisiä tekemään samaa. Tarkkailin heidän toimintaansa ja tein mielessäni muistiinpanoja. He kaikki tekivät samoin kuin minä: ottivat vihkivettä ja tekivät ristinmerkin. Olin lukenut polvistumisesta aiemmin, mutta halusin nähdä sen ”toiminnassa”. Kun olin nähnyt useamman ihmisen tekevän niin, sain itsekin rohkeutta polvistua kirkosta poistuessani. Tätä kun tekee ensikertalaisena useamman kerran päivässä, voi jalat olla seuraavana päivänä hieman kipeät. Vietin katedraalissa kaikkiaan kaksi miellyttävää tuntia rukoillen ja havainnoiden.

Tapaaminen Isän Kanssa

Seuraavaksi oli vuorossa kauan odotettu tapaaminen. Ennen Helsingin matkaani olin ottanut yhteyttä kotiseurakuntani, Pyhän Marian katolisen kirkon pappiin. Sovimme tapaamisen sille päivälle kello 16.30. Olin innoissani, mutta samalla lievästi peloissani. Osaanko vastata kaikkiin kysymyksiin oikein? Millainen tapaaminen tulisi olemaan? Hyväksyisivätkö he kaltaiseni protestantin?

Kaikki ne huolet oli täysin turhia. Astuin kirkkoon ja tällä kertaa polvistuin tabernaakkelia kohti (lihakset kiittää!). Isä Czernia otti minut vastaan lämpimästi. Meillä oli miellyttävä keskustelu kirkosta ja uskosta, ja vastasin muutamaan kysymykseen. Tapaamisen päätteeksi pyysin Isä Czerniaa siunaamaan ruusukkoni ja hän teki sen ilomielin. Tämän jälkeen jäin vielä adoraatioon sekä iltamessuun. Se oli kristillisen matkani silmiä avaavin kokemus. Tämä oli se kirkko, jonka jäsen halusin olla – kirkko, jolla on 2,000 vuotta traditiota ja apostolinen suksessio, joka johtaa aina Herraamme Jeesukseen Kristukseen asti.